Virpi Hämeen-Anttila: Päivänseisaus.
Jälleen tekijältä uusi kirja; nyt tekee mieli sanoa että liika tuotteliaisuus kostautuu.
Ihmisiä syntyy varjokuvina - liukuhihnalta. Henkilökuvat ovat kuin varjokuvia yhdestä ihmisestä - kirjailijattaresta itsestään.
Henkilöillä on vahvoja luonteenpiirteitä,
mutta silti henkilöt ovat vaisuja, heikkoja, eivätkä piirry selkeästi esiin. Näin on aina sivulle 260 asti. Sitten päähenkilö
saa hieman särmää, vähäksi aikaa.
Äidin ja pojan vaikea suhde tai oikeastaan suhteettomuus on vahva teema.
Äiti oli lähtenyt kotoa vieraan miehen matkaan neljäkymmentä vuotta sitten.
Pojan osalta suhde on vain torjuntaa, torjuntaa ilman selityksiä tai muutosta,eikä ainakaan ymmärrystä. Hän suunnitteli kostoa,
mutta sitä hänen ei tarvinnut toteuttaa, koska hän tunsi voittaneensa äitinsä.
Onko tämä suomalaisen kehitysromaanin tunnistuskoodi ?
Ja äiti vietteli hänet hylänneen poikansa upealla makuuhuoneellaan - kuoltuaan.
Niin halpaan miehet menevät, ovat he sitten isiä tai poikia, sanoisi sitkeä feministi.
Äklö Happy End.
Kansi on aivan ihana, sen haluaisin julisteena kotiin, Jussi Kaakisen tekemä.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar