Pom Pom: Orban Pamuk: Viattomuuden museo.

Jestas sentään!
Orban Pamuk: Viattomuuden museo.
Lännen ihastuminen Pamukiin voi johtua tuttuudesta. Turkin ja Istanbulin rikkaat elävät samoin kuin
ihmiset lännessä. Olemme siis jotain kun voimme tuntea, että meitä matkitaan.
Tässä turkkilainen uskomus, jota vaikkapa feministit voisivat levittää:
"Raskaana olevalle naiselle on heti tuotava mitä hän haluaa, muuten lapsesta tulee ruma."
Tämä oli ensireaktiota. Intiimi tutustuminen paljasti seuraavaa:
Kun mies kuvittelee olevansa rakastunut naiseen ja onkin rakastunut...keräilemiseen.
Kuvittelikohan Pamuk kirjoittavansa kuolemattoman rakkaustarinan ?
Rakkaustarinan traaginen loppu on niin ilmiselvä kauan ennen toteutumistaan, että
se vain ällöttää. Ja se paljastuu katkeran naisen kostoksi, jota mies ei edes tajua,
niin vailla empatiaa hän on.
Luin tarinaa kasvavan ärtymyksen vallassa sivuilta 250->648. Kertoja on mies ja minä
nainen,ja jos tarina on totta, silloin se onkin hyvin kirjoitettu. Tai tietysti on, onhan
kyseessä Nobel-kirjailija.
Mies on kuin malliesimerkki sellaisesta, joka käytöksellään tekee naisen hulluksi.
Kastoin kirjailijan Pamuk-Pitkäpiimäksi, Orhan-Tylsäksi.
Tylsää oli kuin kolmantena pyöränä, tylsää kuin toisiinsa rakastuneitten seurassa.
Pitkäpiimäistä parodiaako ?
Voiko näin torvea miestä olla ?
Jos miehillä olisi vähänkään järkeä, tämä kirja kiellettäisiin feministeiltä.
Lukija ei olisi huomannut, vaikka parisataa sivua olisi otettu keskeltä pois.
Tytöt, meidän on syytä rukoilla: Luoja varjele meitä keräilijöistä. Kun ympäristökin
sokaistuu ja uskoo kyseessä olevan rakkauden ja vielä suuren sellaisen.
Mitä muuta voi sanoa kuin, että naisparka, joka tällaisen miehen kohtaa.
Ilman keräilijöitä ei ehkä olisi museoita. Minun täytyy yrittää unohtaa tämä kirja, ennen
seuraavaa museokäyntiä.