Yritän vietellä Rolexia...hurmata...vaikeeta on. Siis taistella aikaa vastaan.
Aika on aina ollut viholliseni. Nuorena uskoi että elämä alkaa sitten kun kuluu tarpeeksi aikaa.
Sitten aikaa oli liian vähän. Piti samanaikaisesti opiskella, tehdä työtä, hoitaa lapsi, hoitaa aviomies, hoitaa
suhteet vanhempiin ja muihin sukulaisiin, piti löytää se oma juju elämässä, seurustella, olla sosiaalinen,
menestyä vaikka kuka sen tietää mitä se oikea menestys on.
Jos jotain saa se oikea tuntuu aina vain kaikkoavan kauemmaksi.
Nyt kun se kaikki on koettu, on minulla vain - aikaa. Vihattavaksi. Vihaan sitä. Aika huijasi minut.
Ainoa kyseenalainen lohdutus on, että niin se huijaa kaikki muutkin.
Kuka on se ihminen, joka on osannut käsitellä parhaiten oman aikansa ? Siis oman ajankäyttönsä.
Todellisuudessa, omalla aikalinjallani, sitä on minulla jäljellä kaikkein vähiten mitä koskaan on ollut.
Kaipaan jotain. Sano minulla jotain. En minä halua aikaa ajatella.
Ajan ajattelu pitäisi kieltää ihmisiltä, niin epäinhimillistä se on. Inhimillistä se on sillä tavalla, että
eläimet eivät koskaan ajattele aikaa. Siis vaistot eivät ajattele aikaa. Vaistot elävät.
Mitä eläimellisemmin elät sitä onnellisempi olet. Niinkö ?
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar