Pom Pom: Hurrit parkuu.

                                

Minun tässä pikemminkin pitäisi parkua. Ruotsinkielen maikka mobbasi minua pari viimeistä vuotta
silloisessa keskikoulussa ankarasti. Sain kokeista 9 1/2 ja todistuksessa oli aina vain 7.
Tsemppasin ja tsemppasin, mutta mikään ei auttanut. En ollut häirikkö tunneilla, olin kiltti ja
hiljainen, jopa sairaalloisen ujo. Nykytietämyksellä ja asenteella todistuksen numerosta olisi
pitänyt valittaa, mutta silloin opettajan auktoriteetti oli niin vahva, että kukaan ei ainakaan
julkisesti valittanut. Ruotsinmaikka oli pahasti vaatehullu, hän oli viimeisen päälle kampautunut
ja pukeutunut - aina. Minulta oli isoäitini kuollut. Hän oli pitänyt minut taskurahoissa ja näteissä
vaatteissa. Kotonani olivat asenteet toiset, vaatteet olivat hyvät jos olivat puhtaat ja ehjät.
Olin lähinnä surkeasti pukeutunut isoäidin kuoleman jälkeen, mutta niin olivat monet muutkin luo-
kallani, mielestäni, joten se ei paljon minua surettanut. Mutta aiheutti varmasti hänen asenteensa
minuun. Hän kirjoitutti aineita ja piti harvoin kunnon kokeita. Hän ei pitänyt kirjoitustyylistäni,
joka varmasti olikin suhteellisen yksinkertainen ja vailla ruotsin kielen hienouksia.
Kokeiden hyvät tulokset eivät hetkauttaneet hänen arviotaan.Joten hänen
asenteensa ehkä oli vain inhimillinen -  hänen kannaltaan.
Keskikoulun päätöstodistuksessa liki kaikki muut numerot olivat ysejä ja kymppejä. Olin jopa paras
oppilas 80:stä. Muistan ruotsinkielen maikan mulkaisun kun hän kuunteli palkinnonsaantiani.
Opiskelin lähinnä epätoivoisesti ruotsia sitten lähivuosina, lähdin siksi Ruotsiin kesätöihin.
Ja sain niin kauhuni sairaalatyöstä, että lääkärihaaveet häipyivät täydellisesti.
Ylioppilaskokeissa ruotsi oli ensimmäisenä kokeena. Sain arvosanan A+, joka oli koulun parhain.
Tämä samainen ruotsinkielen maikka alkoi soitella naapureille ja ylisti ja ylisti minua. Kaikki
alkoivat puhua, että kuusi ällää on tulossa. Pienessä kylässä olin yhtäkkiä julkkis. Tämä aiheutti
uutena asiana sellaisia paineita, että seuraavat ylioppilaskokeet menivät täysin pieleen, olin
korkeassa kuumeessa kokeissa jne. Hyvä että selvisin yli riman.
Ruotsinkieliset vanhat herrat vähän pelleilivät minulle työpaikoissa, mutta se nyt oli vain positiivista.
Eivät tietenkään ottaneet todesta, sehän on selvä.
Sitten myöhemmin sain hurreilta "palkinnon", Ruotsiin muuton työttömänä. Kepun ja Koiviston karkoittamana.
Niinkin sen voi nähdä. Niin sen koin.
Työelämä Tukholmassa oli rankkaa rääkkiä, kanalauman nokkiessa alinta jäsentään. 
Teen nykyisin kaikkeni vain unohtaakseni sen.
Kukot vastavuoroisesti kukkoilivat upeasti ja pitivät tunnelmaa korkealla.
Selittämätön tapaus on kuinka työpaikkamobbarit sen tekivät, mutta työvuoron päättyessä työkaveri sanoi
ottavansa minulta mieheni pois. Heitä harmitti hyvä suhteeni. Elin mieheni kanssa kymmenen vuotta niin,
ettemme paljon edes tavanneet muita, emme koskaan riidellet, olimme yksinkertaisesti onnellisia.
Työkaverini oli Ruotsiin muuttanut hurri. Kanalauma ilkkui yhdessä hänen kanssaan.
Samana päivänä, noin kahdeksan tuntia hänen sanomisensa jälkeen, mieheni sai sydänkohtauksen ja kuoli.
Minulta meni kaksi vuotta niin, että sain tehdä kaikkeni että pysyin hengissä.
Kolme vuotta lisää toivuin. Vasta nyt elän ns. normaalia elämää, että en ajattele häntä koko ajan.
Poliisi pitää minua täysin pimeänä.
Hurrit sanoivat hyvin nopeasti ei Tukholmassa kun hain töitä.
Monesti sain ystävällisiä ohjeita, että minun pitäisi vaihtaa nimeni ruotsinkieliseksi. Kun se on niin
umpisuomalainen.
Listaa voisin jatkaa aika monella epämiellyttävällä tapauksella.
Eräässä ruotsalaisessa kirjastossa toppasi kirjojeni oston - tänne muuttanut hurri. Ilmoitti vain, että ne eivät ole tänne sopivia.
Ruotsalaisessa työpaikkahaastattelussa kirjoittamistani yllättäen haukkunut nainen oli - hurri.
Sanoi joku. Ja että kaikki johtuu vain siitä, että olen jonkun tyypin julkkis.
Hurrin nainut luokkakaverini ei ollutkaan enää kaverini, vaan tunsi itsensä  paljon paremmaksi minua, oli kuin olisi muuttunut sadistiksi.
Jne.
Ja minä olen AINA ollut suomenruotsalaisen kirjallisuuden suuri ihailija.
Samoin kuin  suomenruotsalaisen kerman, creme de la cremen, tietty.
Vanhemmasta suvustani noin puolet on ruotsinkielisiä.
Kepulaiset ynnä muut hyvin herkästi nokittelee, että mitäs hurri.
Olen tavannut aivan ihania ihmisiä,  naisia ja miehiä, jotka ovat niin charmikkaita  että olen valmis tekemään mitä tahansa saavuttaakseni saman charmitason, hurreja tietenkin. Hyvin mielelläni apinoisin heidän pukeutumistaan omassani.
Mutta silti.
Minun tässä pitäisi parkua.