Pom Pom: Omaelämäkerta A-versio.

Lapsuuteni oli rauhallisen jännittävä, vauhdikas ja mielenkiintoinen.

Elimme kartanoelämää maalla, vaikka kotitilani ei suinkaan ollut suuruudella pilattu. Suuri ja aktiivinen suku sen teki ja oli ihana asia. Meillä oli kaksi vierekkäin olevaa taloa, punainen ja valkoinen. Punainen talo oli "ylimääräisten" tätien, isäni vanhapiikatätien koti. Heitä oli yhdessä vaiheessa kolme. Isovanhempani asuivat yläkerrassa. Isän serkut perheineen viettivät kesälomansa. joululomansa ja pääsiäislomansa meillä. Isoisä oli istuttanut liki kolmesataa omenapuuta talojen eteläpuolelle, rinteeseen. Puutarhamme oli kuvaamattoman kaunis omenapuiden kukinta-aikaan. Puut menivät asteettain alaspäin, kuin japanilaisissa puutarhossa. Ympäri kylää tuli ihmisiä katsomaan sitä, jotkut salaa, eivät kertoneet meille. Kerran saimme iloisen yllätyksen kun pitäjän kulttuurilautakunta vai mikä se oli joka valitsi palkintosijoille kauneimmat pihat, oli valinnut meidän puutarhamme. Olimme saaneet kolmannen palkinnon. Itse asiassa me itse olimme hieman sokeita puutarhamme kauneudelle, sehän oli aina ollut.

Joulut olivat kuin suoraan postikortista. Joka joulu veti Virkku-hevonen meidät hyvin aikaisin joulukirkkoon. Aisakello kilkatti ja lumipyry oli kuin suoraan joulukortista. Reessä oli lämmintä lampaannahkojen ja vällyjen alla, vaikka pakkasta saattoi olla paljon.

Joissakin asioissa näin jälkeenpäin katsoen oli käsittämätöntä tuhlausta. Rakkauden tai heikkouden kohteena olivat aikakauslehdet ! Meille tulivat kaikki porvarilliset lehdet. Jotenkin oli hirvittävän tärkeää, että kaikilla oli oma lehti. Meidän talouteemme tuli KOLME Kotiliettä, KOLME Aamulehteä, KOLME Suomen Kuvalehteä jne. Ja lapsilla piti ehdottomasti olla omalla nimellä tuleva lehti, nimikkolehti. Lasten Kuvalehti ja Nasta ilmestyivät silloin. Postinkuljettaja siitä sanoi ihmetellen useasti, mutta kenenkään päähän ei juolahtanut, että yksi lehti riittäisi ! Oli kait kivaa kun postia tuli koko ajan, joka päivä. "Olimme olemassa !" Kirjoja kunnioitettiin, mutta niitä ostettiin kohtuullisesti, lahjoiksi jouluna ja syntymäpäivinä. Dekkarit olivat kätkettynä vintille liki katonrajaan, etteivät lapset niitä saisi käsiinsä. Ne olivat salainen pahe, eiväthän ne olleet oikeaa kirjallisuutta

Isoäidilläni oli neljä poikaa, minä olin ensimmäinen lapsenlapsi ja sain tyttönä hänen varauksettoman rakkautensa. Vanhapiikaisotädit tuhlasivat rakkauttaan meihin lapsiin. Äidin puolelta oli myös kaksi tätiä, joille tyttö oli tärkeä, toisella oli vain poikia ja toinen oli vanhapiika.

Sukulaiset olivat jännittäviä.

Reuter - sukupuussaa kahdeksassa sukupolvessa esiintyvä nimi - tiedotteli maailmalta.

Isän sukulaisen nainut Urpo Wilska luki metsäaiheisia pakinoitaan radiossa.

Olin hulluna runoilija Eino Leinoon. Mitähän olisinkaan tehnyt jos olisin silloin tiennyt myös hänen kuuluvan isän sukupuuhun.

Isän serkku oli naimisissä japanilaisen lentäjän kanssa. Hän lenteli Porista meitä tervehtimään usein. Parikymmentämetriset koivut sousivat parin metrin säteellä latvuksistaan kun hän ajeli vähän liian alhaalla, hurjapää kun oli. Juoksimme kaikki kilvan ulos pihalle vilkuttamaan kun kuulimme lentokoneen surinaa ja näimme kuinka Ali tervehti meitä iloisesti. Oli jännää kun pikkuserkku oli puoliksi japanilainen !

Äidinpuoleinen tätini perheensä kanssa asui Torontossa oli oikein Kanadan kansalaisena Englannin Kuningattaren alainen. Isot paketit tulivat sieltä jouluksi.

Olin kiihkeä tarinoiden kerääjä. Yksi sukuhaara oli pelannut Monacossa pois itseltään Espoossa olevan Petaksen kartanon. Isän serkku oli mainosjohtajana Fazerilla. 5 aatelissukuun oli lähilinkki. Isäni pikkuserkku oli kreivi. Joku suvun kaunotar asui jossakin aateliskartanossa "epämääräisessä" suhteessa, se oli hys - hys ja vaiettiin täysin. Ja nyt on mahdotonta saada siitä tarkempaa tietoa, niin ne tiedot katoavat lopullisesti kun joku ei pidäkään tilanteesta ja pitää huolen siitä, etteivät ainakaan lapset saa kuulla. Isäni täti oli nainut kartanonherran nimeltä Bergh. Koko lapsuuteni sain kuulla siitä kuinka tärkeä oli kirjain h nimen perässä. Bergh, ei siis Berg. Se oli maailman tärkein asia isotädilleni ! Hän oli ollut opettaja, joka oli kulkenut erilaisissa tilaisuuksissa palopuhujana. Koti, uskonto ja isänmaa olivat aiheet. Vanhanpiian perhe ja koti oli se kun hän keräsi sukunsa ympärilleen.

Isän yksi serkku oli naimisissa Kansallisoopperan kapellimestarin kanssa. Toinen serkku oli naimisissa Mainos-TV:n johtaja Heikki Packalenin kanssa. Hän vietti myös kesälomiaan meillä. Muistan kuin 10-vuotiaana pelasin hänen kanssaan ahkerasti sulkapalloa. Hän oli mahtava kertoja. Hän oli ollut mukana tekemässä suomalaista piilokameraohjelmaa. Hän oli kotoisin Raumalta, osasi tietenkin murretta ja oli mainio matkija ja pelle. Meillä lapsilla oli hauskaa ! Hänen kauttaan meille tuli myös TV aikaisin, silloin kun niitä oli vasta muutama kymmenen maassa. Elin koko lapsuuteni amerikkalaisten perhesarjojen parissa, mikä oli siihen aikaan harvinaista. Ei kukaan koulukavereistani ollut niitä nähnyt. Naapurit tulivat meille usein katsomaan televisiota.

HKK Prinsessa Margaretin rakkaushuolet itkettivät meitä lapsiakin ainakin yhden kesän kun sukulaistäti luki ääneen meille niitä lehdistä. Olimme niin pieniä, että emme tajunneet niitä, mutta mukana elimme. HKK Kuningatar Elizabethin kruunajaiset olivat suuri ja tärkeä tapahtuma ja niistä puhuttiin vuosia myöhemminkin. Kruunusta luopunut Edward oli PUNAINEN Prinssi, josta yksi perunalajike oli saanut nimensä, valisti isä meitä.

Kun Stalin poistui ajasta se oikein tuntui ilmapiirissä ja kevensi isän hartioita. Huoli ison naapurin tekemisistä oli ollut todellista siellä keskellä Hämettä.

Vaarin veljen Teofiluksen 50-luvulla tai ehkä jo aikaisemmin perustama menestyksekäs rakennusfirma toimii yhä tänä päivänä Tampereella. Se myytiin jossain vaiheessa.

Yksi aatelissukuhaara oli ollut vannoutunut saksalaisihailija. Kun Hitlerin teot paljastuivat, saksankielestä kotikielenä luovuttiin ja alettiin vain puhua englantia ja ruotsia kotona lapsille. Saksankieli vain unohdettiin. Taidettiin jopa leikkiä ymmärtämätöntä jos joku puhui saksaa.

Isän setä oli Sokoksen Pohjois-Suomen johtaja. Hän poikansa tulivat aina suurien lakkaämpärien kanssa lomalle.

Auto oli suuri musta Sture Baker.

Nuorempi suku oli laajalti muuttanut Ruotsiin, mutta vieraili ahkerasti meillä. Kahvipaketit ja Marabou-suklaa oli heidän tuliaisensa.Joten Ruotsikin oli meille lapsille jo silloin olemassa.

Helsingin kaupungin lähettämät kesälapset toivat oman lisänsä kesäämme.

Kyläläiset lappoivat meille aina perjantaisin asioissaa. Kun tiesivät, että se oli leipomapäivä. Kaikki saivat kainaloonsa asiasta riippumatta - valituksia ei koskaan tullut - vastaleivotun, lämpimän rieskan tuliaisiksi kotiinsa. Ei ihme, että meitä pidettiin varakkaimpana kuin me olimme. Näin oli ennen vanhaan hyvään aikaan, äitini aikana.

Minun lapsuuteeni kuuluu se, että vanhemmat olivat aina kotona. On vaikeaa ja mahdotonta kuvitella lapsuutta jossa niin ei ole ollut. Olen tästä kiitollinen ja pidän lapsuuttani erittäin onnellisena.

Siellä se oli, lapsuudessani, KOKO MAAILMA pienessä kylässä !