Vakoojat olivat ennen jännittäviä. Silloin kun emme hukkuneet tietoihin niinkuin nyt. Informaatiotulva, jota internet tuottaa ei enää kiinnosta Maija ja Matti Meikäläistä. Päinvastoin, itsesuojelu yrittää luoda näkymätöntä kalvoa informaation ja itsemme välillä jotta pysyisimme mieleltämme kutakuinkin terveinä. Ei pidä tietää liian paljon jos haluaa olla työkykyinen ja selvitä normaaleista kuvioista.
Kuka enää tarvitsee vakoilijoita kun kaikki on saatavissa netissä. Kokouspöytäkirjat saattavat ilman Snowdenia sun muita yhtäkkiä loistaa netissä kaikkine tietoineen. Kuka sanoi ja mitä.
Ehkä analyytikoilla on enemmän kysyntää tänään. Siis viisailla.
Stig Wennerströmin näin Vikinglinella aterioimassa naapuripöydässä hyvin pukeutuneen vaimonsa kanssa. Siihen aikaan leikittelin ajatuksilla, että yritin telepaattisesti saada kontaktia ihmisiin, siis yleensä. Ja 75 %:sesti onnistuin mielestäni. Yritin sitä häneen. Vastaani tuli harmaa betonimuuri, joka ei luovuttanut kertakaikkiaan mitään. Yritin ja yritin, ei mitään. Niin vahva muuri etten ole koskaan törmännyt. Siis ajatusleikeissäni.
Stig Berglingin näin vuonna 1987 kun hän oli juuri aloittanut pakomatkansa Moskovaan, lehtien mukaan. Olin poistunut Tukholman Blåsutin T-baneasemalta läheiselle bussipysäkille ja hän ajoi ohi omalla autolla ja yksin.
Hän katsoi minua suoraan ja hymyili kuin omilleen. Järkytyin ja mietin pääni puhki mitä tehdä. Sitten seuraavan päivän lehdet jo raportoivat hänen poistuneen maasta.
Näin jälkeenpäin ajatellen on helppo kuvitella, että tuntemattomia ja tunnistamattomia vakoojia on todennäköisesti tullut tavattua pilvin pimein niin kuumia paikkoja asuinpaikkani Helsinki ja Tukholma ovat olleet. Spy Gamit todellisuudessa ovat varmaankin enimmäkseen olleet harmaata ja ikävystyttävää paperienpyörittelyjä. Enemmän jännitystä saa kulttuurin puolelta jos sitä kaipaa.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar