Pom Pom: Pirkko Arhippa - Tynnyrityttö.

Liukuhihnalta on tipahtanut jälleen yksi murhakirja lukukokemuksekseni. Vuonna 1999 ilmestynyt kirja valikoitui kirjastosta
käsiini: jospa nyt kuitenkin katson tämän jota en ole ennen lukenut. Vaikka olen hieman väsynyt Arhipan
tyyliin. Pirkko Arhipasta on muotoutunut köyhien ja köyhyyden kuvaaja. Vain köyhät tekevät murhia, sehän sopii.
Suotakoon minulle anteeksi se, etten kestä häntä niinkuin en kestä Asko Sarkolaakaan. Heidän köyhyyskuvauksensa löyhkäävät
niin syvää toivottomuutta ja häpeää ja kaikkea sitä mistä haluamme päästä eroon ja mahdollisimman kauas.
Uskomaton lapsus on livahtanut mukaan hänen poliisikuvaukseensa:
"Varpun työtovereistakin liki kaikki osasivat sekä lukea että kirjoittaa...." Vai ajatteleeko hän todella näin poliiseista ?
Ei nykyaikana ole mahdollista olla työelämässä luku- ja kirjoitustaidoton. Ja tätä aikaa kirjassa kuvataan, ei 1800-lukua.
Ihmeellinen esine pistää silmään: avaamaton tekokyynelpakkaus naispuolisen isännöitsijän olkalaukussa !!!! Kyllä tämä olisi
tarvinnut jonkin selventävän lisämaininnan. Jos kyseessä olisi näyttelijä tai mainosfilmien malli tai vastaavaa se olisi
ollut ymmärrettävää. Vai onko se tavallinen varuste nuorilla naisillä miehenmetsästyksessä nykyään ? Kertokaa tietävät.
Pirkko Arhippa kirjoittaa vain luusereista, kuitenkaan emme saa moraalista opetusta siitä, että vain luuserit tekevät murhia.
Tarina on epäuskottava. Kyllä lukijan pitää lukiessa saada uskoa todellisuuteen edes hetki.
Köyhyyden löyhkä on ympärilläni kuin ilmakehä lukiessani hänen kirjojaan. Yhtä tiheänä, vastaansanomattomana ja umpioivana.
Ei sitä nyt sentään ole sellaisena missään päin Suomea - enää.