Pom Pom: Kummitus ?

Katselen ajatuksissani Nobel-bankettia Ruotsin televisiosta illalla kl 23.00 joulukuussa 2004. Television ääni syö kaikki muut äänet, en kuule hissin ääntä kun se hitaasti nousee toiseksi ylimpään kerrokseen työpaikassani. Vilkaisen olkani yli jostain tuntemattomasta syystä, jähmetyn : vieressäni metrin päässä seisoo liikkumaton hahmo, vahankelpeät kasvot ja kädet, musta puku mustat kengät. Tuijotamme molemmat toisiamme. Sitten hahmo liikahtaa ja sanoo : Olen Fonuksesta. Taika murtuu, tajuan hautajaistoimiston edustajan elävän ja haluavan minulta jotain. Heillä on työaika ympäri vuorokauden isossa kaupungissa, noudettavia riittää. Sairaalan kummitusgalleria ei saakaan lisäystä, vaan saa jatkaa entisessä kokoonpanossa todistettua olemassaoloaan.