tisdag 13 maj 2014
Pom Pom: Tapahtui Tukholmassa 12.5.2014. Bokrådet.
Tukholman Suomen kulttuuri-instituutin Kirjaraati (Bokrådet) on jälleen kokoontunut, 12.5.2014.
Anna-Leena, Eija-Liisa, Maria, Liisa, Paula, Emil ja Eeva-Maija.
Tiina ei ehtinyt tällä kertaa mukaan kun
puuhaa kirjamessuja, Frankfurtiin ja muualle.
Pomo Anders juuri ja juuri näyttäytyi, että
muistamme hänen olevan primus motor.
Hän kertoi tulevaisuudestamme, joka tulee olemaan työntäyteinen ja mielenkiintoinen.
Teemme tosissamme työtä suomalaisen kirjallisuuden puolesta Ruotsissa.
Olemme tärkeitä, emme ihan huuda niin kuin lastentarhassa, mutta melkein, ainakin minä.
Monen vuoden kokemus näkyy jokaisen kirjoittamamme rivin ja ajattelemamme ajatuksen välistä.
Harmaita hiuksia emme aikaansaa kenellekään.
Jos kuitenkin vastoin uskoamme ja vakaita käsityksiämme niin tapahtuisi vihjaisemme
vallitseviin muotivirtauksiin ja
karvojen kanssa työskentelevien auttaviin käsiin. Heillä tosin voi olla kiireempää kuin tavallisesti,
koska erinäiset karvat ovat pinnalla enemmän kuin tavallisesti niin musiikkimaailmassa kuin muutenkin.
Onnistuvat luomaan trendejä sukupolvesta toiseen. Kun kasvavat, elävät.
Minun elämässäni ensin olivat Beatlesien karvat kuohuttamassa ja juuri nyt Conchitan.
Omissakin karvoissa on ihan tarpeeksi tekemistä.
Päämääränä on tehdä suomalaista kirjallisuutta tunnetuksi Ruotsissa, kevään 2014 uudet suomalaiset kirjat on nyt luettu.
Markkinoimme niitä ruotsalaisille kirjastoille ympäri maata hyvällä menestyksellä.
Ruotsalaisilla kirjastoilla on hyvät valikoimat suomalaista kirjallisuutta,
ne tulevat meidän avullamme paremmiksi ja paremmiksi.
Me Kirjaraadin jäsenet olemme kaikki lukutoukkia.
Otamme mielellämme vihjeitä ja lahjoja vastaan, emmehän ole viranomaisia.
Ainakin Eeva-Maija, mutta se taitaa olla toivottoman vanhanaikaista.
Lakikirjat on unohdettu Suomeen, joten niitä on turha kaivaa esille.
Myös kutsut hauskoihin kissanristiäisiin ovat tervetulleita.
Ihan omalla vastuulla
Eeva-Maija
Prenumerera på:
Kommentarer till inlägget (Atom)
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar