lördag 24 maj 2014
Pom Pom: Kardashianin P..se.
Sarjaa uskomattomia saavutuksia. Kauneusihanne ! Kukaan meitä nuorista naisista ei uskonut, että se oli totta.
Että Rubens - naiset olivat olleet kauneusihanne, idoli. Luulimme vain, että historianmaikkamme valehteli meille. Emme
fundeeranneet miksi, koska emme miettineet juuri mitään muutakaan. Meillä oli mielessä tärkeimmät asiat, seuraavat
treffit esimerkiksi.
Tänään sen saman on tehnyt Kardashian. Kenelläkään nykynaisella ei enää pitäisi olla komplekseja.
Ensin kauhistuimme. Sitten nauroimme. Sitten luovutimme. Sitten kaikesta huolimatta päätimme hyväksyä hänet ajatellen salaa
itseämme ja heikkoluonteisia sisariamme ja ystävättäriämme. Emme siis diskanneet häntä. Naurumme hyytyi vähitellen kokonaan.
Hän on nyt Voguen kannessa. Vähitellen kauppoihin on ilmestynyt hyvin muotoiltuja tyynyjä, jotka voimme laittaa housuihimme.
Tai siis laihat kanssasisaret, jotka olivat ennen olleet niitä ainoita oikeita ihanteita, voivat niitä ostaa kun makkara
ei maistu.
Hänen miehensä on musta. Hän on siis mustan miehen valloittajapokaali mediassa - jälleen kerran. Kun taikinanvalkoiset
veljemme eivät pärjää eivätkä ehkä saakaan naisia. Ainakaan niin usein ja helposti kuin ennen. Ei Ruotsissa eikä muuallakaan.
Eivät mustien miesten naiset ole kuuluisia mediassa. Mutta Kardashian on. P..seensä ansiosta. Se se on. P..se.
Tämä on ensimmäinen syvällinen tutkielma Kardashianin p..seestä, naisen kirjoittama. Jokainen itseään kunnioittava
ja aikaansa seuraava, ilmiökirjoittaja, mies tekee kohta syvälle luotaavan tutkielman Kardashianin P..seestä ihan tosissaan.
Me naiset odotamme niitä, vahingoniloisina ja uteliaina. Kukaan ei enää kerro meidän olevan läskejä.
Prenumerera på:
Kommentarer till inlägget (Atom)
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar