Olemme onnistujia enemmän kuin koskaan ennen.
Internet on tehnyt sen.
Salaisimmatkin haaveemme toteutuvat. Kaikki tekstimme julkaistaan.
Vaikka ei kukaan muu kuin me itse arvostaisi hengentuotteitamme.
Saavutamme ryhmiä, joita ei Nobel-kirjailija koskaan.
Pätkä nätti nainen voi olla vaatemannekiinina. Ja tulla huomattavaksi muotiguruksi.
Pituuden vähimmäisvaatimus ei enää ole ehdoton este niinkuin 70-80 luvulla.
Voimme käydä valkkaamassa ja hylkäämässä rivin komeita sopivanikäisiä miehiä TWO:n sivustolla. He kaikki ovat halukkaita
tapaamaan minua. Ja kenties rakastelemaan kanssani. MINUN kanssani. Vastaava kokemus oli aiemmin vain miesväellä.
En olekaan enää seinäkukkanen. Enpäs olekaan.
Jos todella haluamme tähdeksi, ei tarvita muuta kuin oma juttu Youtubeen.
Voimme jopa vaikuttaa asioihin tai ainakin uskoa tekevämme niin.
Meidän pitäisi voida psyykisesti paremmin kuin koskaan.
On täysin käsittämätöntä, että lehdet kirkuvat päinvastaista.
Ja sitten kun vielä unohdamme hankkia kotiin kokovartalopeilin, onnemme on täydellinen kunnes törmäämme omaan peilikuvaamme
jossain muualla, joko toisen henkilön silmissä tai omissamme.
Tunnet olevasi paljon kauniimpi kuin olet, se parikymppinen. Et muistele ankaraa sukulaistasi lapsuudestasi, joka
vakuutti sinulle, ettei sinusta mitään tule.
Jonain ohimenevänä hetkenä käväisee mielessäsi, että ei sinusta mitään tullutkaan, mutta sivuutat sen vähemmän tärkeänä
seikkana. Sen että Internet on tehnyt sinusta haaveilijan ja omissa vaaleanpunaisissa haaveissasi eläjän. Yksinäisen.
Yksinäisemman kuin ihminen on koskaan ollut. Meillä pohjoisessa on tämä vimma pärjätä yksin, selvitä, se, joka luo
kylmät ja jäiset kalterit ympärillemme. Koko yhteiskunnassa, kaikilla tasoilla.
Unohdamme ikääntyvät ja ikääntyneet ystävämme heti kun he enää tuota mitään materiaalista yhteisöllemme.
Menemme saunaankin yksin, ainakin miehet ja naiset erikseen. Turkissa mennään turkkilaiseen saunaan, jossa joku toinen
pesee ja kylvettää sinut, huoltaa sinua, huolehtii sinusta ja hyvinvoinnistasi. Joistain tällaisista asenteistako se
johtuu, että ihmiset etelän maissa eivät ole yksinäisiä. Kaikki ovat yhdessä ja huolehtivat toisistaan.
Me olemme tällä yksin pärjäämisellä saavuttaneet paremman taloudellisen elämän täällä pohjoisessa, mutta onko se sen väärtti ?
Olemme kohta kaikki kuin Roope Ankkoja rahasäiliössään, yksin. Eihän Roope Ankka ole koskaan onnellinen, vaan useimmiten kärtty ja
kiukkuinen. Ja yksin.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar