Miksi me pärjäämme niin huonosti Nobel-kisoissa ? Eivätkä meidän kirjalliset tuotteemme olekaan niin arvostettuja ja/tai rakastettuja ulkomailla kuin luulemme. Less is more ei olekaan totta kirjallisella puolella. Melkein jokaisella ihmisellä on omia sanoja ja omia ajatuksia. Siis ainutlaatuisia. Ja jos on isompi joukko ihmisiä, kertautuu tämä moninkertaisesti. Isommat yhteisöt ovat suotuisampia luovuudelle, ainutlaatuisuudelle. Vaikka kopioijia, varioijia ja varkaita on varmasti silloin myös enemmän.
Ja pienten yhteisöjen sisäänlämpiävyys. Meidän on pakko puolustautua. Se saattaa muuttua siksi kaikkein tärkeimmäksi asiaksi. Jos ei aseita vastaan niin voimakasta ulkopuolista kulttuuria, joka uhkaa syödä meidät. Siksi luudumme, jäykistymme. Ja asetamme norsunluutorniin ne jotka ovat onnistuneet vakuuttamaan muut omista taidelahjoistaan, jotka silloin alitajuisesti lopettavat uudistumisensa säilyttääkseen miellyttävän asemansa.
Nyt internetin ja vilkkaan kulttuurivaihdon aikakautena pitäisi tämä pienten pienuus kadota.
Mutta nyt taistelemme enimmäkseen englantilaista kulttuuria vastaan niin kuin aikaisemmin venäläistä kulttuuria vastaan säilyttääksemme oman omalaatuisuutemme. Kun kuuntelen 10-12 vuotiaita lapsenlapsiani huomaan heidän puhuvan kuin yhteensulautunutta viittä kieltä ja kulttuuria. Suomi on vielä ykkönen. Sitten tulee englanti. Mutta ruotsalaisia ja saksalaisia sanoja on mukana yllättävän paljon. Jokunen ranskalainenkin sana. Isoäiti on rakastettu Meme´.
Mihinkähän me oikein olemme matkalla ? Baabeliinko ?
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar