Pom Pom: Isoäitini Jenny.

Kun 8-vuotiaana luin hänen kirjahyllyssään ollutta teosta Maan Äitien elämäkertoja, hän alkoi ääneen pohtia, että mitähän tuosta tytöstä oikein tulee. Olin oikea lukutoukka jo silloin. Ja miksikäs siitä olisin muuttunut, eihän leopardi täplistään eroon pääse. Nahkaa tosin loin välillä muutaman kerran. Joku sanoi jo Maatuskanukeksi kun uusi, pienempi ja ehompi aina paljastui alta. Nyky-yhteiskunta pakotti yhä uusiin ja uusiin ammatteihin.

Isoäidin maailmassaan oli tytöllä huipulla kaksi mahdollisuutta: Päästä presidentin vaimoksi tai laulajattareksi. Jenny Lind oli hänen suosikkinsa.

Mutta valitettavasti isoäidin musikaalisuus ja kaunis lauluääni eivät periytyneet kenellekään.

Joten piti valita toinen tie tai siis yrittää valita ...

Muuten hän ei käsittänyt, että tytöt varsinaisesti voisivat tehdä mitään. Siis mitään muuta kuin näkymättömiä kotitöitä.

Ei ihme, että olimme Kekkosen suosiossa. Emme sitävastoin hänen renkiensä Karjalaisen, Virolaisen emmekä Sukselaisen. Ja sen saimme totisesti kokea nahoissamme. Perheemme ymmärsi sentään sensuurin arvon elämää normalisoitaessa.

Voi että isoäitini olisi pitänyt nykyisestä presidenttiparista. Vaimona Jenny !

Näin jälkeenpäin katsoen tulee mieleen, että hänen nimensä taisi olla hänen kohtalonsa: Jenny, Jenny, Kehruu - Jenny.

Keskikokoinen kotitila perintönä jaettiin siten, että toinen poika sai metsät ja toinen poika pellot. Tytär Jenny sai rukin, jolla hänen oli määrä elättää itsensä. Se katsottiin sinä aikana aivan kohtuulliseksi systeemiksi. Ei ihme, että isoäitini oireili feminismiä aikana jolloin siitä ei ollut kukaan kuullutkaan.

Kukaan isoäidin neljästä pojasta ei ymmärtänyt antaa tyttärelleen nimeä Jenny. Hän olisi siitä varmasti iloinnut. Eikä myöskään minun sukupolveni. Se tuntui niin vanhanaikaiselta.

Mutta aion ehdottaa josko viides sukupolvi sen toteuttaisi aikanaan.

Hyvää Nimipäivää: Jenny !