Pom Pom: Kerstin Ekman.

Ruotsin Akatemian nukkuva Prinsessa.

Huijareiden paraati.

Nimi lupasi enemmän iloittelua kun antoi. Olemme tottuneet, että huijarit ovat hauskoja, kiitos Hollywoodin ja muiden huvittajiemme.

Minkä näköisen ja tapaisen sen kirjoittavan naisen oikein pitäisi olla ? Ja naisen yleensä ?

Kerstin Ekman on kirjoittanut loistavan analyysin siitä.

Hän sanoo: " Mutta Ahlin kirjoitti silti niin että lauloi ja soi." Itse hän kirjoittaa niin että punamulta hiutuu. Ja niin että naiset heräävät ja tunnistavat itsensä. Katsovat peiliin omin silmin eivätkä enää toisten.

Entä jos Lillemor ja Babban olisivat olleet sisaruksia tietämättä siitä ? Entä jos Lillemor olisi tappanut Babbanin lopussa ja upottanut mustaan lampeen ? Mutta eihän se olisi sopinut, koska Lillemorhan oli toivottoman kiltti, maksoi tunnollisesti kaiken lupaamansa, käyttäytyi kauniisti, oli sievä nukke loppuun asti. Babban oli paha kuin pikkurikollinen, mutta hänkään ei olisi sopinut tappajaksi, kosto oli imeytynyt hänen omiin luihinsa - ravinnoksi luovuudelle. Hänellä oli luonteessaan luovuus, luovuuden synti, paradoksi ja tappavuus.

Huijareita oli vain kaksi. Jos joku vain tietää jotain, ei kai sillä saa huijarin titteliä ?