Pom Pom: Stefans dreams.

My goneaway husband had a habbit to tell his dreams every morgon to me. I loved it.

 

Here are some of them:

 

Stefan is a large man. Hands like shovels and shoe is a modest 49 number does, so you understand what I mean definitely massive. I am not exaggerating. He is out on the town, walks in. He notes that the clock is already quite a lot. Stress to go home starts with the press. He's looking right down the street, looking for and looking for. Suddenly, he notices that the little man, all the time followed by a couple of metres away. Stefan finds the correct train at last. He takes the train, sitting on the bench and the train goes forward. Finally the train stops. All the people have already left the train. The driver of the train is passing over. Stefan asks him when we are at Farsta. The driver responds that this is just the kind of train that passes through the Terminal, and then after the stop anywhere. Stefan  notes that train ride is from the 19th century, decorative, and pretty. And then nothing happens. The little man has forgotten something.

 

The next night is Stefan on the town again and, on the other hand, is looking for  a train. Behind him is  the same little man. Stefan buys a hot dog roll. The little man, who is a German named Gerhard,  comes in and grabs the next hot dog  near the same will.. Stefan starts to lose his patience and all of a sudden he recalled that the same little man has done it all the time. Whenever he succeeds after great effort to get something in their hands, becomes the same little man and captures it.

Now he turns around and is willing to give the man the right direct. The little man is beginning to grow. He grows and grows. Stefan says that after all you are the devil. The little big man of the match: This I am grown.

The Stefan wakes up sweaten.

Pom Pom: The Joke of the Day.

This tells the power of the word:

I have a big text on the side of my travellingbag: HEAVY !!!


I never need to ask someone to help me.

Pom Pom: Kummitus ?

Katselen ajatuksissani Nobel-bankettia Ruotsin televisiosta illalla kl 23.00 joulukuussa 2004. Television ääni syö kaikki muut äänet, en kuule hissin ääntä kun se hitaasti nousee toiseksi ylimpään kerrokseen työpaikassani. Vilkaisen olkani yli jostain tuntemattomasta syystä, jähmetyn : vieressäni metrin päässä seisoo liikkumaton hahmo, vahankelpeät kasvot ja kädet, musta puku mustat kengät. Tuijotamme molemmat toisiamme. Sitten hahmo liikahtaa ja sanoo : Olen Fonuksesta. Taika murtuu, tajuan hautajaistoimiston edustajan elävän ja haluavan minulta jotain. Heillä on työaika ympäri vuorokauden isossa kaupungissa, noudettavia riittää. Sairaalan kummitusgalleria ei saakaan lisäystä, vaan saa jatkaa entisessä kokoonpanossa todistettua olemassaoloaan.

Pom Pom: Pirkko Arhippa - Tynnyrityttö.

Liukuhihnalta on tipahtanut jälleen yksi murhakirja lukukokemuksekseni. Vuonna 1999 ilmestynyt kirja valikoitui kirjastosta
käsiini: jospa nyt kuitenkin katson tämän jota en ole ennen lukenut. Vaikka olen hieman väsynyt Arhipan
tyyliin. Pirkko Arhipasta on muotoutunut köyhien ja köyhyyden kuvaaja. Vain köyhät tekevät murhia, sehän sopii.
Suotakoon minulle anteeksi se, etten kestä häntä niinkuin en kestä Asko Sarkolaakaan. Heidän köyhyyskuvauksensa löyhkäävät
niin syvää toivottomuutta ja häpeää ja kaikkea sitä mistä haluamme päästä eroon ja mahdollisimman kauas.
Uskomaton lapsus on livahtanut mukaan hänen poliisikuvaukseensa:
"Varpun työtovereistakin liki kaikki osasivat sekä lukea että kirjoittaa...." Vai ajatteleeko hän todella näin poliiseista ?
Ei nykyaikana ole mahdollista olla työelämässä luku- ja kirjoitustaidoton. Ja tätä aikaa kirjassa kuvataan, ei 1800-lukua.
Ihmeellinen esine pistää silmään: avaamaton tekokyynelpakkaus naispuolisen isännöitsijän olkalaukussa !!!! Kyllä tämä olisi
tarvinnut jonkin selventävän lisämaininnan. Jos kyseessä olisi näyttelijä tai mainosfilmien malli tai vastaavaa se olisi
ollut ymmärrettävää. Vai onko se tavallinen varuste nuorilla naisillä miehenmetsästyksessä nykyään ? Kertokaa tietävät.
Pirkko Arhippa kirjoittaa vain luusereista, kuitenkaan emme saa moraalista opetusta siitä, että vain luuserit tekevät murhia.
Tarina on epäuskottava. Kyllä lukijan pitää lukiessa saada uskoa todellisuuteen edes hetki.
Köyhyyden löyhkä on ympärilläni kuin ilmakehä lukiessani hänen kirjojaan. Yhtä tiheänä, vastaansanomattomana ja umpioivana.
Ei sitä nyt sentään ole sellaisena missään päin Suomea - enää.

Pom Pom: Perusihminen.

11-vuotias lapsenlapseni Emilia kertoo blogissaan yhdellä sanalla olevansa PERUSIHMINEN.

Minä olen kymmenen vuoden ajan kenties miljoonalla sanalla yrittänyt kertoa itsestäni samaa useissa blogeissani.

Perusihminen ! Joo.

Pom Pom: Euro in mind if not in the bourse.

Could someone wise to tell me why euro is becoming amiss, bad, poor, cheap, wrong, horrendous, horrid, no good, rotten, shitty, trashy, ugly, wretched, abominable, adverse, bum, cottage, cronk, dropout, lame, loysy, two-bit only therefore that Greece has debts, debits, bills, quilts, and faults.
And Italy and Spain, too.
And now gives Sauli Niinistö, The President from Finland, with sinking his salary the signum that Finland has too ...something to think over.

The joke of the day.

-You have not read the Eeva-Maija Harju-Virta´s last book ?
- no.
- Thank God.