Pom Pom: Hoppelpoppel.

Hans Fallada: Yksin Berliinissä.

Pienten ihmisten, ns. tavallisten kuvaaja on palannut klassikoksi.

Hän asui koko Hitlerin ajan Saksassa, saksalainen kun oli. Hänen kirjoitustyylinsä paljastaa - ainakin minulle, että hänet oli rankasti pakoitettu miellyttämään. Systeemi pakoittanut, hän kertoo kulkeneensa valtavirran mukana, vaikka kirjoittaa systeemin kapinallisista. Yksin Berliinissä paljastaa selvästi, että kansa tiesi tarkalleen keskitysleirien olemassaolon ja tehtävät.

Sodan jälkeisessä politiikassa kerrottiin ja uskoteltiin parikymmentä vuotta, että tavallinen kansa Saksassa ei tiennyt mitään keskitysleireistä. Se piti paikkansa vain ulkomailla. Käsittääkseni Suomessa paljastui koko leirien hirveä totuus vasta vähitellen 50-luvulla.

Demokratiasta ei ollut syntynyt edes käsitettä. Kun yhteiskunnan koneisto on tehokas ja massiivinen, ei pienten pullikointi ole edes hiekkaa rattaissa. On hyvä, että joku muistuttaa meitä siitä tänä päivänä, jolloin meedia jatkuvasti meitä jallittaa uskomaan ties mitä.

P.S. Hoppelpoppel ei ole Yksin Berliinissä, vaan Hans Falladan toinen kirja (Hoppelpoppel, wo bist du ?).