Pom Pom: Kati Hiekkapelto - Kolibri.

Kati Hiekkapelto on onnistunut kirjoittamaan uutta suomalaista rikoskirjallisuutta, jossa ei ole tippaakaan jännitystä tai huumoria.
Miehiltä ei taitaisi onnistua tekemälläkään sellaisen kirjoittaminen.
Toteavaa kerrontaa hurjista tapauksista ja loppuratkaisussa on yllättävää ja ehkä hivenen epäuskottavaksi tekevänä ainoastaan
tekijän sukupuoli. Yksittäistapauksia tietysti on, mutta...
Alussa 50 sivun verran turruttavaa ja tylsistyttävää ja uuvuttavaa pienten yksityiskohtien kuvaamista niin paljon, että
koko kirja alkaa tuntua tekijän työvoitolta ja minun työvoitoltani sivulla 100 se, että olen jaksanut sitä lukea.
Jatkan kuitenkin kilttinä tyttönä.
Mietin äitini vastausta kysyessäni mitä hän on elämässä oppinut. Hän sanoi, että ei takerru niin paljon yksityiskohtiin
kuin nuorena. Vertasin Kati Hiekkapeltoa kertojana John Grishamiin ja Stephen Kingiin, jotka ovat ihanteitani kertojina.
Heidän tekstinsä on yksinkertaista, joka iskee suoraan lukijan tajuntaan.
Nykyään
koko maailma on kilpailukenttänämme, joten vetailuni hyväksyttäneen tiukimmissakin piireissä.
Jotain Kati Hiekkapelto ehkä voisi heiltä
ottaa opiksi. Tasa-arvoa vaaditaan niin paljon, että meidän tyttöjen tulee tajuta se, että se aiheuttaa myös tätä:
kilpailija onkin usein mies. Nuorena ja kokemattomana ajattelin, että eihän kirjailijoilla voi olla keskinäistä kilpailua.
koska jokainen kirja on niin ainutlaatuinen. Mutta kilpailu voi olla jotain sellaista jota on vaikea huomata. Aina joku toinen
on hauskempi, jännempi, ajankohtaisempi, syvällisempi ja juuri lukijalle mieluisampi.
Poliisityön kuvaaminen on vahvaa ja todellista asiantuntemusta ja taannee suosion suuren yleisön parissa.
Kuitenkin järkyttää se, että voivatko naispoliisit olla todella näin tyhmiä kuin tämä Anna. Hän mm. vainoaa maahanmuuttajaperhettä
tarkoituksena pelotella ja hermostuttaa ! Vai hyotyykö poliisi yleensäkin ihmisten hermostuttamisesta ? Kuuluuko se asiaan ?
Konsekvenssit voivat olla huomattavasti vakavampia ja suurempia kuin rikoksen selvittäminen konsanaan. Kyllä pitäisi olla
käytettävissä muita keinoja kuin hermostuttaminen.
Kunniallisten ihmisten tekeminen epäilyttäviksi ei oikein toimi, uskottavaa epäilyä ei synny.
Muotiasenne, kieroutunut antirasismi, jossa rasismin kohteena onkin valkoinen oikeistolainen väestö
piilee taustalla. Aivan kuin tukholmalaisessa työelämässä, jossa ei uskalleta arvostella ketään tummaihoista mistään
töppäilyistä ja heille hyväksytään kaikki mahdolliset luontoisedut.
Hykerryttävää on Annan taistelu työpaikalla miesväen kanssa, häneen samaistuvia varmasti riittää, aihe on ikuinen kuin
rikollinen ihmisluonto.
Ei voi mitään, että naiset dekkaristeina ovat parhaimmillaan kun he kuvaavat vain tunteita kuten esimerkiksi Maria Lang ja
hänen jengiläisensä. Tekniikan, työkuvauksien ja nyky-yhteiskunnan kuvaamisessa onnistuu Kati Hiekkapelto erinomaisesti,
mutta hänen henkilönsä ovat auttamattomasti vähän tylsiä. Yhtä tylsää voi tietysti olla vain todellinen elämä.
Maahanmuuttajan arkikaan ei voi olla ruusuilla tanssimista.
Tulossa on varmaankin sarja, ehkä vain ensivaikutelma henkilöistä
on ankea, mutta se taitaakin olla meidän suomalaisten ikioma ominaispiirre.
Nimi Kolibri on hyvä, koska sankari Anna on juuri sellainen: Kaunis, värikäs, ulkomaalainen, nopeasiipinen...