Pom Pom: Asko Sahlberg - Häväistyt.

Kurjuutta kummaa ja karmeaa. Mutta mikä maa, mikä valuutta ja mikä aika ? Ei minkäänlaista vastausta. Luo ajattomuutta, klassisuutta ? On aikaa siitä kun olen lukenut Albert Camusia, mutta mieleni tekee verrata häneen. Jotain yleisinhimillistä elämisen tuskaa, syvää elämänkauhua, josta kaikki kumpuaa. Jokaisesta hetkestä tihkuu epätoivoa. "Sade maistuu" "...olen matkalla tyhjyydestä tyhjyyteen..." "Poika alkoi pudota katseensa takana harjanteen reunan yli." "...kuolaantuneita karikoita.." "...Nainen näki miten vuosikaudet piilossa pysytellyt johdonmukaisuus riisui peitteet päältään ja laskosti ne säntillisesti arjen sivuun." "...tuijottamassa paikkaan, jonka voi kuvitella menneisyydeksi." "Kesiä ei ollut, ne hänen muistinsa oli kätkenyt nimettömiin hautoihin." Nautittavia, uusia kielikuvia vaikka muille jakaa ! Väkeviä tuntemuksia, aistit imevät vaikutelmia kuin sieni vettä. Puolessavälin tarina alkaa upota irrationaalisuuteen, päähenkiöt liukuvat toistensa ohi harmauteen... Mestaria etsitään koko tarinan ajan, Asko Sahlberg on tainnut kätkeä itsensä mukaan tarinaan ! Jopa kaikkien rakastama Happy End on mukana. Asko paskoo paljon, mutta myös siivoaa jälkensä.